Kroppa hajoaa

Viime aikoina kropan kanssa on ollut enemmän kuin tarpeeksi ongelmia. Tiedän, että osasyynä on ollut kiireinen periodi töissä ja eri toimipisteiden välillä liikkuminen sekä tavaroiden kantaminen. En ole kantanut kovin painavia tavaroita, maksimissaan 1,5 kg ja läppärikin on kulkenut repussa. Ilmeisesti sekin on liikaa, jos tavaroita joutuu kannattelemaan pidemmän aikaa.
Ensin hajosi selkä. Alaselässä meni joku nikama paikoiltaan ja selkään tuli kipu. Se onneksi hellitti muutamassa päivässä lihasrelaksanttien ja pilatesliikkeiden avulla. Fyssari arveli kuvaukseni perusteella, että välilevy on jäänyt puristuksiin liikkuvien nikamien väliin ja estänyt siten selän liikkeen ja aiheuttanut kivun.
Selän jälkeen hajosivat kädet. Ne alkoivat turvota ja olla voimattomat. Fyssari löysi kämmenen lihasjumeja. Sormiluiden välien lihakset olivat krampissa molemmissa käsissä ja oikeassa kädessä hermo oli jäänyt puristuksiin lihasten väliin. Jumit saatiin eilen avattua, mutta sen jälkeen kipu vasta iski käsiin.
Tänään käsistä on hävinnyt viimeinenkin puristusvoima ja tavarat pitää kantaa ranteissa riiputtaen (sateenvarjo, kassi), käsivarsien päällä kannatellen tai sylissä halaten. Lounastarjottimen kantoi pöytään työkaveri. Käsiä särkee koko ajan, mutta tämä oli tietysti täysin odotettavissa käsittelyn jäljiltä. Aamulla harkitsin jääväni kotiin, mutten voinut jättää työkaveria pulaan.
Niskassa ja kaulassa oli myös melkoiset jumit, mitkä vielä pahensivat käsien ongelmia. Kantamisesta nekin ovat tulleet. Nyt täytyy vaan hyväksyä se,etten voi kantaa mitään painavampaa hajottamatta käsiäni, selkääni tai hartioitani. Pitää oppia elämään hypermobiliteettioireyhtymän asettamien rajoitteiden kanssa.
Onneksi pääsen kohta pilatestunnille rentoutumaan, vaikka osa liikkeistä jääkin  väliin. Käsiin ei nyt voi nojata. Viikonloppu antaa myös mahdollisuuden käsien hoitamiseen ja rentouttamiseen.

Blogiarkisto

Näytä enemmän

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autismi, ADHD ja hypermobiliteetti

Autonominen hermostoni on sekaisin

Puutunut kieli